Vietin Uuden vuoden aaton ja pari päivää Mansikka-ahossa kutomassa villamattoa. Loimi alkaa tosiaan olla lopuillaan, mutta saanen siitä vielä muutaman maton tehtyä. Kutomisaikaa olisi saanut olla paljon enemmän ja mietin nyt, että milloinkahan pääsen taas kutomaan. Nyyh! Viimeistään toivottavasti sitten, kunhan tiet alkavat olla paremmassa ajokunnossa ja pahimmat pakkaset takanapäin.
Kun ajoin mökille tiistaina oli vielä pakkasta ja maisemat uskomattoman upeita, kuin postikortista. Nämä kuvat on otettu uuden vuoden aaton aattona. Aattona alkoi ilma lämmetä ja vaikka mökkitiellä oli ajettu säännöllisesti ja isäni lingonnutkin sen, alkoi perjantaina sataa yhä märempää lunta ja tie hiljalleen pehmetä.
Olin hieman epäroivällä mielellä tien kunnosta, kun lapsuudenystävä Ritu soitti torstaina ja aikoi tulla mökille perjantaiaamuna pitkän tauon jälkeen minua tapaamaan, mikä sinänsä ilahdutti. Kerroin, että arvelin tien mökille olevan hieman pehmeän. Ajokeli oli koko Suomessa tuolloin huono.
Soitin myös vanhemmilleni ja tuumin, että kestääköhän noin 1,5 km:n mökkitie ajaa. He kuitenkin arvelivat, että kestää. No,...toisin kuitenkin kävi, sillä kun seuraavan kerran puolen päivän tienoilla näin Ritua, oli hänen autonsa jumissa kilometrin päässä mökistä olevassa ylämäessä. Minulla oli mukanani hiekkasanko ja lumilapio ja eikun tuumasta toimeen. Soitin myös isälleni, josko hän tulisi auttamaan traktorillaan, mutta hän kehoitti yrittämään ajamista, sillä tie olisi järkevintä lingota vasta pakkasella päivän tai parin päästä. Näin siitä tulisi kantava.
Monien irtipääsy-yritysten jälkeen Ritu pyysi minua kokeilemaan, sillä hän ei saisi autoaan enää liikahtamaan. Kokeilin siis yhä uudelleen kääntää renkaita, pakittaa ja ajaa eri kohdasta tietä, josko kestäisi. Välillä tie kantoikin ja ajoin kirjaimellisesti rallia, sillä kakkosella piti yrittää puskea autoa mäkisellä tiellä eteenpäin. Tällöin auto seilasi tien laidasta laitaan, kunnes olin taas jumissa. Viimeinkin kuin ihmeen kaupalla sain kuin sainkin auton ajettua -posket hehkuen- mökkipihaan.
Koko päivän satoi hiljalleen lumensekaista räntää ja klo 16:sta maissa mukavan tapaamisen päätteeksi katselimme huolestuneina lumen määrää. Alkoi olla pimeää. Sanoin, että lähden mukaan kapealle mökkitieosuudelle. Ritu pyysi jälleen minua ajamaan, sillä tunsin tosiaan aika hyvin tien kiemurat.
Emme päässeet kuin ehkä noin 50 m eteenpäin mökin pihasta kun juutuimme tukevasti kiinni. Tuntui, että auto särkyy, kun jouduin luistattamaan kytkintä. Välillä nauroimme lähes hysteerisesti ja vitsailimme, välillä taas otti ''pannuun''. Ei auttanut, oli soitettava apujoukkoja paikalle.
Niinhän siinä kävi, että auttajankin auto oli kiinni sohjossa nyt puolestaan tien alkupäässä. Traktori linkoineen oli onneksi mökin pihassa. Jatkoa seuranneessa revohkassa minua hirvitti ja samalla kuitenkin ihastelin seniori-ikäisen - erilaisilla autoilla liikennöineen ja niitä korjanneen- isäni tietotaitoa,jaksamista sekä rohkeutta ja sitkeyttä.
Linko sinänsä oli parhaat päivänsä nähnyt, eikä lingonnut kunnolla lunta pois tien keskeltä. Aina vähän väliä linko tukkeutui raskaan, märän lumen painosta ja jätti jälkeensä tielle ison lumikasan, jonka yli isäni traktorilla peruutti. Tämän manööverin aikana traktori keikkui vaarallisen näköisesti puolelta toiselle pimenevässä illassa ja näytti kaatuvan milloin minnekin päin. Seurasin tätäkin kauhunsekaisen kunnioituksen vallassa lapion kanssa aina muutamien kymmenien metrien päästä traktorista, kunnes aikojen perästä tulimme tien alkupäähän.
Tämän jälkeen isäni peruutti oman autonsa ja ajoi sen tieosuuden levimmälle kohdalle. Sen jälkeen hän ohitti traktorilla oman autonsa ja kääntyi takaisin tienristeyksessä mökkiä kohti. Minä puolestani ajoin isäni auton mökille traktorin takana seuraten. Loppujen lopuksi tuntien sitkeän uurastuksen jälkeen itsekukin auto saatiin peruutettua ja tie lingottua. Ihmiset olivat uupuneita, mutta kunnossa ja ajoneuvotkin säilyivät ehjinä.
Joimme mökillä teetä ja söimme Ritun laittamaa maukasta iltapalaa, jonka jälkeen hän pääsi isän vanavedessä ajamaan kotiinsa. Jos huonommin olisi autojen kanssa käynyt, niin mökki oli lämmin, ruokaa oli ja petipaikkakin löytyisi. Että tällainen seikkailu heti alkuvuoteen! Kiitos isä ja kiitos Ritu käynnistä ja toivottavasti näemme rapeammilla keleillä seuraavan kerran! :)
Mielessä siintää jo muutamia kutomiseen liittyviä ideoita. Ajattelin laittaa seuraavaksi leveämmän mattoloimen. Myös muutama valmis pellava- ja puuvillapellavaloimi odottaa kutojaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti