keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pohdintaa trendiväreistä sisustuksessa ja Luumu -räsymatto

 Kun seuraa erilaisia tv-mainoksia, ohjelmia tai sisustuslehtiä niin huomaa, että vallitseva suomalainen trendiväritys sisustuksessa on edelleen melkoisen neutraali. Eräs design-kaupan sisäänostaja kertoikin viime kesänä, että ulkomaalaiset alan ihmiset ovat ihmetelleet sitä, että osaavatko suunnittelijat ja muotoilijat Suomessa tehdäkään sesongista toiseen enää muun 'värisiä' sisustustuotteita ja -ratkaisuja kuin valkoisia. Nähdäkseni tässä väriasiassa on siirrytty hieman maanläheisempään suuntaan, kuten pellavansävyihin ja harmaaseen..

Joissakin ulkomaalaisissa kodin sisustus- ja stailausvinkki tv-ohjelmissa kuten Ruotsin rumin koti, Emilyn sisustussalaisuudet sekä Sarahin koti  on sisustustukset mielestäni hyvinkin värikkäitä ja runsaita tila-, esine- ja tekstiiliratkaisuja. Esimerkiksi koristetyynynpäällisissä löytyy ihastuttavia printtikuoseja. Katselen myös kateellisena kahden viimeksi mainitun mahdollisuuksia hankkia asiakkaalleen upeita vintagetuotteita. 

Neutraali väritys voi olla mainio tausta värikkäämmille esineille mutta myönnettäköön että, ylenpalttisena ja samansävyisenä se voi antaa mielestäni kliinisen vaikutelman. Lemmikki- ja lapsiperheessä valkoinen sohva voi olla käytännöllisyydenkin kannalta kauhistus. Toisaalta neutraali väriskaala on käypä vuodesta toiseen ja tulee siten huokeammaksi sekä sopii suomalaiseen ehkä hieman konservatiiviseenkin sisustusmakuun.

Olen ollut huomaavinani, että eri taiteenalojen tuottajilla on usein tapana pukeutua kokomustaan vaateparteen. Paitsi, että se on  muotia ja käypä 'väri' joillekuille niin se on erään taiteiljan mukaan seurausta siitä, että hän työssään joutuu jatkuvasti värikakofonian vaikutuksen alaiseksi ja siksi pukeutuu mustaan. Sama voi päteä myös nykyisiin suomalaisiin sisustusväritystrendeihin. Kodin halutaan olevan seesteinen, rauhoittumisen paikka ja sitä pyritään luomaan neutraaleilla väreillä.

Tämän materiaaleja kierrättävän käsityöläisen tuotantolinjan uusin räsymatto on nimeltään Luumu. En väitä olevani enkä halua välttämättä ollakaan ' aallonharjalla'  näissä sisutusväriratkaisuissa. Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla tehdä sen vaalean tai valkean tuotteen. Tällaiselle värejä rakastavalle kokeilu voi kuitenkin olla ...mielenkiintoista. Pääasia, että ''kaikki kukat saavat kukkia''.

Huom! Jos sinulla on tarpeettomana käyttökelpoinen tuftausneula tai tuftauslaite, niin ostaisin sellaisen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti