sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Käsityötalo Toukotaika-tapahtumassa

Paikalliset käsityöläiset valtaavat entisen kunnantalon päiväksi


Lapinlahden Varpaisjärvellä tätä nykyä hiljaiseloa viettävä entinen kunnantalo virkistyy huomattavasti perjantaina 8.5. klo 18-21, sillä paikalliset käsityöalan toimijat muuttavat sen Käsityötaloksi tuon yhden päivän ajaksi. Käsityötalo-tapahtuma järjestetään osana suosittua ja toista kertaa toteutettavaa Toukotaika-tapahtumaa.

Osana Toukotaikaa on Käsityötalo-tapahtuman koordinoinnin päävastuussa varpaisjärveläinen Tekstiilikierrättäjät ry, jonka kanssa tapahtuman järjestämiseen osallistuvat Arkkitehtuuri- ja ympäristökoulu Lastu, Mirka Pukine Oy, Ompelimo Eija Pitkänen, Varpaisjärven 4H-yhdistys ja Ylä-Savon aluetaiteilija-hanke. Tapahtumaan kutsutaan myös muita käsityöläisiä.

Luvassa on mm. käsityöpajoja, käsityömyyntiä sekä käsityöhenkinen Pop up -kahvila. Lisäksi Käsityötalo-tapahtumassa polkaistaan käyntiin varpaisjärveläisen Palvelukeskus Orvokin, Ylä-Savon aluetaiteilija -hankkeen ja Tekstiilikierrättäjät ry:n yhteinen taideteosprojekti, johon kaikki saavat ottaa osaa.

Olenpa siellä minäkin myymässä käsitöitäni. :) 

Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan Käsityötaloon Toukotaika-tapahtumaan! 


http://tekstiilikierrattajat.fi/


Entisen kunnantalon etualalla on kuuluisan ravurin ruuna Reippaan patsas.

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti